Epäonnistuttuaan toimittamaan viljelijä McCollin puutavaraa ajoissa muutama kuukausi sitten, Emily yritti parhaansa parantaakseen itseään. Hän oli onnistunut pysymään ajassa omassa matkustajapalvelussaan ja toimittanut rautakuormat Thomasin kanssa sinä Halloweenina. Vaikka Emily ei ollut vielä sanonut etukäteen, hänestä tuntui kuin hän tekisi Fat Controllerin jälleen kerran ylpeäksi.
Nyt oli marraskuun puoliväli ja Fat Controller saapui Tidmouth Shedsiin kertomaan tärkeitä uutisia.
"Gordonia on pyydetty osallistumaan höyrygaalaan mantereella, jossa on monia muita kuuluisia moottoreita." hän ilmoitti: "Hän on kuitenkin poissa viikoksi, joten tarvitsen moottorin käsittelemään Expressiä." Suuret moottorit olivat erittäin innoissaan. He kaikki halusivat saada kunnian vetää niin tärkeää junaa, mutta Fat Controller valitsi Emilyn ja Jamesin.
"Koska juna on pitkä ja raskas, kuljette sitä vuorotellen joka päivä, jotta toinen voi tehdä kevyempiä töitä. Ja sitä paitsi teillä muilla on omat työnne tehtävänä." Ja Fat Controller lähti.
Emily oli yllättynyt ja niin myös Gordon. Hänellä oli huolensa.
"Pikajuna on rautatien tärkein juna", hän varoitti, "monet ihmiset ovat riippuvaisia siitä.Sinäen ole ollut tällä rautateellä kovin pitkään, joten sinun on parempi olla pettämättä minua tai matkustajia." Ja hän puhaltasi valmistautuakseen pitkälle matkalleen. Gordonin huolenaiheet leijuivat Emilyn savulaatikon ympärillä, kunnes James puhui seuraavaksi.
"Sinä saatat kamppailla junan kanssa, Emily, mutta en minä." hän kehui: "Olen vetänyt sen ennenkin. Olen aivan kuin Gordon ja pääsen Vicarstowniin ja takaisin kolmesti ennen kello neljää." Murdoch pyöräytti silmiään.
"Kolme ennen neljää?" hän ajatteli: "Se on haaste." Mutta Emily alkoi olla toiveikas.
"Jos voin vetää Expressin onnistuneesti," hän ajatteli itsekseen, "ehkä Fat Controller antaa minulle anteeksi puun viivästymisen.”
Myöhemmin, kello 7, James odotti kärsimättömänä laiturilla valmentajiaan. Shutter työskenteli niin nopeasti kuin pystyi yhdistäen linja-autot yhteen. Mutta James kiirehti Percyä niin paljon, että hän ohjasi linja-autot asemalle ennen kuin vaihtoauto ehti kytkeä jarruvaunun. Emily odotti matkustajiaan vastakkaisella laiturilla.
"Tee nyt muistiinpanoja, Emily", huokaisi James, "Tämänäin vedät Expressin." Ja heti kun vartijan vihellys puhalsi, hän puhalsi suurenmoisesti. Ei mennyt kauaa, kun Emily huomasi ensimmäisen virheensä.
"Tapahtuuko tämä yleensä?" hän kysyi Percyltä, kun tämä puhaltasi hylätyn valmentajan kanssa.
"Joo. Hän on aina liian innokas esittelemään kuin kiinnittämään huomiota."
James, ei yhtään viisaampi, jyrisi linjalla, hymyili leveästi ja vihelsi äänekkäästi. Hän vietti elämänsä aikaa. Hänen täytyi pysähtyä Wellsworthin asemalle, ei vain päästääkseen pois matkustajista, vaan koska juna oli taattu yhteys Brendam Bus -palveluun. Mutta James ei tiennyt, että bussissa oli rikki ja että siihen asennettiin vararengas. James odotti epätoivoisesti bussin saapumista. Hän katsoi pilviä saadakseen ajatuksensa pois tilanteesta, hän laski kahteenkymmeneen, kahdesti, hän jopa yritti sulkea silmänsä. Mutta jokaisella yrityksellä hänestä tuntui, että kattila räjähti.
"Aion myöhästyä matkustajistani", hän valitti, "eikä se ole edes minun syytäni!" James kyllästyi niin, että hän lähti asemalta. Mutta bussi oli pysähtynyt parkkipaikalle, vain hetkiä sen jälkeen, kun viimeinen linja-auto oli poissa näkyvistä.
Klo 10:00 hän puhaltasi ylpeänä Knapfordiin, jossa Emily odotti.
"1 matka tehty, 2 vielä jäljellä." hän kehui: "Näetkö, Emily? Sanoin, että olin Express-asiantuntija." Emily vain hymyili.
"Todellako? Oletan, että olet niin asiantuntija, juna tuntuuvaaleampiajan myötä?"
"Vaaleampi? Mitä tarkoitat?" Ja sitten, heti perään, Percy tuli sisään Jamesin kadonneen jarruvalmentajan kanssa.
"Sen saat, kun kiirehdit minua." huokaisi Percy, "sekä hänellä oli myös haaralinja juoksevana." Mutta James ei vastannut, hän vain puhalsi vesitornille nöyryytettynä. Jäljellä olevilla kahdella matkalla James ei enää hymyillyt eikä vihellyttänyt. Hän tunsi häpeää, varsinkin kun hän myöhemmin näki Brendam-bussin Maronin asemalla.
Seuraavana aamuna oli Emilyn vuoro ottaa Express. Hänen savulaatikossaan pyöri paljon ajatuksia, kun hän perääntyi valmentajien luo.
– Minun täytyy olla yhtä hyvä kuin Gordon, mutta minun on oltava parempi kuin James. Minulla ei ole varaa typeriin virheisiin." Täsmälleen kello 7 vartija vihelsi vielä kerran. Tällä kertaa jarruvalmentajaolikytkettynä. Emily saattoi kertoa, sillä hän tunsi heti junan painon vetäytyessään ulos.
"Voi, katkaise puskurini." hän huokaisi.
Emilyllä ei ollut aluksi ongelmia. Hän pysähtyi kaikilla oikeilla asemilla, hän odotti kärsivällisesti Brendam-bussia ja kahden ensimmäisen matkan lopussa hän onnistui olemaan ajoissa.
Hän kuitenkin väsyi yhä enemmän. Joten kun hän pysähtyi Wellsworthiin kolmannen kerran, hän oli minuutin myöhässä. Kun hän pysähtyi Maroniin, hän oli kaksi minuuttia myöhässä ja Vicarstownissa kolme minuuttia myöhässä. Hänen kuljettajansa ja asemanjohtajat ymmärsivät tilanteen.
"Ei hätää", he sanoivat, "olit vain muutaman minuutin myöhässä. Se ei ole niin iso juttu."
"Eikö niin iso juttu?" huokaisi Emily: "Tämä on se Express, josta puhumme. Matkustajat ja Fat Controller odottavat parastani!Minun täytyy tehdä paremmin, tämä ei riitä!" hän ajatteli. Joten yrittääkseen päästä takaisin Knapfordiin ajoissa Emily ei pysähtynyt hiilelle tai vedelle Maroniin tai Wellsworthiin.
Pyörän kierros pyörän kierrokselta, minuutti minuutilta, juna tuntui raskaammalta ja raskaammalta. Mutta vielä yhdellä ponnistelulla Emily onnistui saamaan Expressin takaisin Knapfordiin tarkalleen neljännestä neljään. Hän oli täysin hengästynyt ja huusi jättimäisen höyrypilven.
"Kolme kertaa... peräkkäin... ennen... kello 4." hän huokaisi väsyneenä. "Toivoin, että voisin tehdä sen.Hänestä tuntui, että hän ansaitsi pitkän levon sivuraiteilla. Mutta kun hän yritti puhaltaa ulos asemalta, hän ei pystynyt. Hänellä oli vaarallisen vähissä vesi ja hän oli käyttänyt lähes kaiken hiilensä päästäkseen Knapfordiin ajoissa.
"Ei ihme, että näytät niin väsyneeltä", sanoi palomies. Percy joutui ohjaamaan Emilyn sivuraiteelle tankkaamaan.
"Älä huoli", hän kuiskasi, "minusta olet tehnyt hyvää työtä." Emily hymyili hieman.
Myöhemmin samana iltana Fat Controller tuli puhumaan hänelle ja Jamesille.
"Sinä James olit aiheuttanut hämmennystä ja viivästymisen eilen", hän sanoi ristiriitaisesti, "et vain jättänyt jarruvaunun taakse, vaan olet myös hylännyt matkustajasi bussista. Ja Emily", hän jatkoi kääntyen suuren smaragdimoottorin puoleen. "Vaikka arvostankin sitä, että et jätä ketään taakse ja pysyt ajan tasalla, en hyväksy sitä, että riskeeraat kattilasi räjähtävän tehdäkseen niin."
"Mutta… mutta minä-" Emily änkytti hermostuneena. "Yritin kovasti korjata sitä puun toimitustapausta muutama kuukausi sitten. Tiedän kuinka tärkeä Express on, joten halusin olla yhtä hyvä vetää sitä kuin Gordon.Halusin tehdä sinut ylpeäksi, sir.”
"Mutta Emily, kaikki työt rautateillä ovat tärkeitä, ei vain Express. Ja lisäksi turvallisuutesi ja hyvinvointisi merkitsevät minulle enemmän kuin sitä, että olet ajoissa." Molemmilla moottoreilla oli paljon ajateltavaa sinä yönä.
Loppuviikon ajan Jamesin piti toimittaa hidas tavarajuna. Pysähtymällä jokaiselle asemalle keräämään ja purkamaan paljon kuorma-autoja, hän oppi olemaan kärsivällisempi seuraavan kerran, kun hän veti Expressin. Sillä välin Emily oli palannut vetämässä paikallista ja hän muisti ajatella hiili- ja vesivarojaan kuin saapua pisteellä. Ja vaikka he nauttivat suurimman osan ajastaan Expressillä, he olivat erittäin tyytyväisiä, kun Gordon palasi höyrygaaalta. Etenkin Emily jättäisi tämän pitkän ja raskaan junan asiantuntijalle.
Loppu
